tiistai 26. marraskuuta 2019

Kylpyhuoneremontti osa 14

Laitettiin taas hihat heilumaan ja päästiin lähemmäksi loppusuoraa. Minä maalailin paneeleja sillä aikaa, kun isäntä sahasi tukilaudat ja asensi ne paikoilleen seinälle. Laitettiin myös pari pienempää seinällistä paneeleita paikoilleen.

 Valittiin paneeleiden sävyksi vaalea harmaa.
Tässä
juttua maalin valinnasta.
 Ensimmäinen kerros maalia levitetty.
Oksakohdat kuultaa vielä selvästi läpi.

 
Loistaapa oksakohdat salamavalon loisteessa,
mutta kaksi kerrosta maalia peitti ne hyvin kuitenkin.




lauantai 16. marraskuuta 2019

Kosteuden poistoa

Olen hommannut kosteudenpoistajia vähän joka puolelle. Nämä ovat kyllä käteviä pitämään talon kosteustasapainoa kunnossa. Olen varmaan näistä aiemminkin puhunut täällä. Nyt voisin näyttää muutamalla kuvalla, mitä niihin on kerääntynyt. 

Vessan kosteudenpoistaja kerää eniten kosteutta. Sehän on päivän selvää, kun hanaa käytetään. Tähän oli olemassa laventelin tuoksuinen patruuna, joka levittää samalla hyvää tuoksua. Sellainen tässä oli, joka on jo kulunut loppuun. On aika taas vaihtaa uusi patruuna! Ajatella, että jos kaikki tämä kosteus kerääntyisi rakenteisiin...

Kammarissa, joka on talvet kylmillään, on hyvä olla olemassa kosteudenpoistaja. Talvella tosin ilman kosteus on alhaisempi kuin esimerkiksi keväällä ja syksyllä.

Tupaan hankin tällaisen toisenlaisen, hieman pienemmän kosteudenpoistajan. Sinne on kerääntynyt vähemmän nestettä, kun leivinuunia lämmitetään, eikä ilman kosteus ole niin suuri.
Tämä on kylpyhuoneosastolta, joka on tuotu tupaan kuvauksen ajaksi. Nyt kun olemme saaneet kylppärin kasaan ja hirret piiloon, on kosteus - ja myös lämpö siellä osastolla paljon paremmissa lukemissa.
Tämä on meidän pienessä ruokakomerossa. Yllättävän paljon sielläkin on kosteutta kerääntynyt säiliöön! Kuivatuotteet pysyy paremmin kuivana. Tosin meillä säilytetään aika paljon tuotteita muovi- tai peltirasioissa.

Olen sijoittanut näitä myös eteiseen, isompaan ruokakomeroon ja isännän työkalukomeroon - tai paremminkin huoneeseen. Ja yksi on myös jääkaapissa. Pidän jääkaapin ovet kiinni, kun emme ole siellä, eikä jääkaappi ole käynnissä. Tämä estää ummehtuneen hajun, kun jääkaapin ovi on kiinni!

Me pidettiin ensimmäinen talvi talo viileänä. Se on ollut ainakin kymmenen vuotta talvet kylmillään. Mutta nyt siihen on tulossa muutos. Tänään ostamme ilmalämpöpumpun, jota tullaan asentamaan ensiviikolla. Aina vaan mennään parempaan suuntaan! Kammari on vielä tämänkin talven kylmillään, kunnes saadaan sinne puolelle hankittua toinen ilmalämpöpummu ja pönttöuuni kuntoon. Kammarin puolella ei ole edes sähköpattereita. Tuvan puolella ollaan pidetty välillä sähköpattereita päällä siellä ollessamme leivinuunin ja hellan lämmityksen ohella.

lauantai 9. marraskuuta 2019

Kylpyhuoneremontti osa 13

Meillä kävi keskiviikkona lattiamaton asentaja. Kylpyhuoneremontti eteni taas yhden askeleen lähemmäksi valmista. Me valittiin sinne lattiamateriaaliksi märkätilan lattiamatto. Jos oltaisiin valittu lattiakaakelit, olisi sinne pitänyt asentaa lattialämmitys. Tultiin siihen tulokseen, että lattiamaton asennus on helpompi ja nopeampi toteuttaa. Kuosi miellytti silmää jo rautakaupassa mallipaloja katsellessa. Nyt kylppäri alkaa näyttää jo huoneelta eikä miltään rauniolta!


 


tiistai 5. marraskuuta 2019

Tiskikaapin valelistat

Viimein sain aikaiseksi kiinnittää keittiön tiskikaappiin laudasta tehdyt "valelistat". Olin ne jo kesällä hionut ja maalannut vanhasta laudasta jonka löysin. Tässäkin siis kierrätys kunniaan- miksi ostaa uutta, kun voi vanhastakin tuunata! Nyt kokonaisuus näyttää eheämmältä.




Laudat oli rouheita, joten hioin ne sileäksi.


Ja ihan vähän piti paklatakin. 
Sitten vain maalia pintaan
ja kiinnitys paikoilleen.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...