sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Olipa kerran unelma

Kuvailin kerran toiseen blogiini unelmaani. Se on unelma kaukana sijaitsevasta talosta ja pihapiiristä. Vihdoinkin unelmamme on käymässä toteen. Me ollaan muutama vuosi etsitty kesäpaikkaa. Paikkaa, jossa saisi olla luonnon helmassa - keskellä ei mitään, kaukana asutuksesta. Voi kuinka monia varteen otettavia kohteita käytiinkään katsomassa, kurkkimassa ikkunoista, tuumimassa. Mutta koskaan ei oikein tuntunut oikealta. Tämä tuntui. Ensimmäistä kertaa pihassa käydessä tuli tunne, että tämä meidän on saatava. 

No miten me sinne sitten oikein päädyttiin? Eräänä päivänä mieleeni tuli tunne käydä paikkakuntamme kierrätyskeskuksessa. Kotimme ulko-ovella vielä emmin että jaksaisikohan sitä lähteä. Jokin kuitenkin sai minuun vauhtia ja täytyy sanoa että onneksi lähdin. Siellä oleva nainen tiesi että etsimme tietyltä suunnalta kesäpaikkaa. Hän sivulauseessa kertoi, että eräs metsätila on myynnissä. Laitoin tilan nimen mieleeni ja saman tien kotona Googlettelin sen. Tila ei ollut myynnissä perinteisillä myyntisivuilla. Siksi se oli jäänyt huomioimatta kokoonaan. Talon mukana tulisi metsää. Paljon metsää - ja hintakin oli sen mukainen.  Vähänhän se mietitytti. Päätettiin kuitenkin laittaa viestiä kiinteistövälittäjälle. Käytiin katsomassa tilaa ja siitähän sitten tarjous jätettiin. Mutta ilman sitä metsää. Selvisi että olisi eräs ostaja, joka olisi kiinnostunut vain siitä metsästä. Sehän sopi meille vallan mainiosti.

Eräänä päivänä sain soiton työpaikalleni. Tilan ostanut mies sieltä soitti ja kyseli ostohalukkuuttamme. Ja siitä se sitten lähti. Päätettiin silloin syksyllä 2017, että tekisimme talokaupat keväällä 2018. Tätä kirjoittaessani on huhtikuu. Päivä päivältä kevät sieltä saapuu ja ollaan lähempänä unelmaamme. Lumien sulaessa pääsee tilaa lohkomaan ja mittaamaan rajapyykkejä.

Tämä yllä oleva kuva on otettu toisesta blogistani täältä.  
Voit suurentaa kuvaa nähdäksesi sen tarkempana.


Aika jännää, miten tuo yllä oleva kuvaus olisi kuin kuvattu tulevasta kesäpaikastamme.



4 kommenttia:

Kiva kun jätät viestiä! Tarkistan kuitenkin viestit, joten maltathan odottaa, että ne näkyvät kommenttikentässä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...