maanantai 31. elokuuta 2020

Valmista seinää



Saatiin pari viikonloppua sitten tuvan seinä valmiiksi. Ja siitä tuli juuri sellainen kun haaveilinkin. Värivalinnasta olen hieman yllättynyt, että rohkaistuttiin ottamaan tapetista punainen sävy listojen väriksi. Mutta mielestäni se ei kuitenkaan ole mitenkään kovin hyökkäävä väri.





Oven maalaamiseen käytin neljää eri väriä.










Haettiin leveät listat ja paneelit lähikaupungin höyläämöstä. 
Maalattiin listojen ensimmäinen maalikerros ulkosalla.



Paneelien naulankohdat pakkeloitiin ja hiottiin.
Maaliksi valittiin pellavaöljymaali.
Maalattiin paneelit paikoillaan. 
Ponttikohdissa maali levitettiin tarkasti paneelien rakoihin.

Ovi on toiselta puolelta erivärinen.
Leveät jalkalistat sopii hyvin vanhan talon tyyliin.
 Tässä vielä lähtötilanne seinästä.

tiistai 11. elokuuta 2020

Kylppärin oven maalinpoisto

Kylppärin oven maalinpoisto otti pari iltaa. Joku talon entisistä asukkaista oli jo aloittanut urakan ja jättänyt sen kesken. Nyt päätin sen sitten jatkaa loppuun. Ymmärrän kyllä, jos se joku oli päättänytkin unohtaa koko urakan - sen verran sitkeässä maali oli. 

Puhaltelin kuumailmapuhaltimella maalin kuplivaksi ja poistin sen lastalla kaapien ja skrapalla skrapaten. Kasvoilla oli hengityssuojain, koska koskaan ei voi tietää mitä myrkkyjä vanhat maalit on sisältäneet. Ja se kun höyrystyy töhöllä puhaltaessa, ei yhdistelmä ole kovin terveellinen. 
     

Tässä lähtötilanne.

Hyvät työkalut on aina kaiken A ja O


Ruskea maali oli helpompi irrottaa ovesta.


Vaalea maali oli hieman sitkeämmässä.

Mukana toimi virallinen valvoja.



Työ oli niin mielenkiintoista, 
että vaikka hämärä laskeutui, 
sitä ei malttanut lopettaa.

Tässä oveen levitetty antiikkivaha.




Vaalean puolen jätin tarkoituksella rosommaksi.

Tässä vaalea ovi ennen maalinpoistoa.

Tähän huoneeseen valikoin samaa tapettia
kuin tuvassa, mutta erivärisenä.
Laitoin vielä ikkunalle verhot ja näkösuojan.

Käytiin eilen höyläämöllä tilaamassa tuvan paneelit ja koristelistat.
Ja värisuorakin on niihin valmiina:

Neljä ensimmäistä väriä vasemmalta tulee oveen.
Punainen koristelistoihin ja beige paneeleihin.

maanantai 3. elokuuta 2020

Tapetointia

Tapetoitiin viikonloppuna tuvan seinä. Tapetiksi valikoitui ruotsalainen perinnetapetti. Se oli helppo asentaa. Tosin näinkin pienillä kuvioilla se oli kohdistettava. Seinän alapuolelle tulee paneelit. Ajattelin, että ottaisin tapetin väreistä maalit paneeleihin ja koristelistoihin. 





Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...