keskiviikko 23. joulukuuta 2020

Lattian runko valmistuu

Viikonloppuna saatiin
 lattianiskat asennettua paikoilleen. 






Palkkikengät on kätevä sovittaa 
paikoilleen pienen puupalkin avulla. 




Tätä kohtaa pitää vielä vahvistaa. 
Tälle seinustalle tulee piano. 








Kaikkein mukavinta on, 
kun huoneessa voi
 kävellä jo "lattian tasossa". 
Ei tarvitse nostaa jalkaa
 kurkkuun asti, kun menee 
huoneesta ja ovesta ulos. 


Tähän loppuun vielä kuva
 eräästä kirjan sivusta, 
jossa oli tietoa 
tästä talosta.
 Oli mukava löytää tietoa 
tilan historiasta ja 
saada vahvistus siitä, 
että tämä talo on todellakin vanha!

maanantai 14. joulukuuta 2020

Hifistelyä

Tänä viikonloppuna työt eteni taas himpun verran. Mutta täytyy sanoa, että hidasta hifistelyä se meinaa välillä olla. Vatupassin kanssa lautojen vaateriin laittaminen on piirun verran tarkkaa hommaa!

Ikkunoiden alla oli lahoa. Niistä on korjattu jo aiemmin lahot pois, kun näkyi olevan laudasta tehtyjä  paikkoja. Asennettiin niihin uudet laudat sen jälkeen kun kaikki mureneva aines oli saatu pois

Oli niin lahoa, 
että sen pystyi vaan 
imuroimaan pois.


Asennettiin taas sokkelikaistaa
 kivijalan ja puuaineksen väliin.




Olipahan taas urakka siivota 
sotkut soran päältä!
Kun sinne ei saisi jäädä 
mitään orgaanista ainetta.
Ehkä tämän olisi voinut 
tehdä siinä vaiheessa,
kun soraa ei vielä ollut...
Tilkitsin rakoja Huntonin puukuitueristeellä.
Sitä oli helppo 
ja miellyttävä käsitellä!
Laitettiin runkopuun ja 
hirren väliin pellavaa
joka oli helppo kiinnittää
 lautaan naulapyssyllä.

Ja tässä taas pientä hifistelyä.
Paikkailin ja eristin pieniä koloja. 
Ja asensin hiiriverkkoa.
Irrotin myös nauloja seinistä.
Nämä pinkopahvin rievut 
on hidasta irrotettavaa!

Kierrettiin seinustat runkopuilla, 
joihin aletaan seuraavaksi 
asentamaan lattianiskoja.
Ja lopuksi vielä kuva keksinnöstäni, joka oli erittäin hyödyllinen imuroitaessa vuoltuja puusuikaleita ja purua niin, ettei sora imeytynyt imuriin. Konstit on siis monet ja hiiriverkosta on moneksi! Tuli jopa sellainen Einstein-olo.

tiistai 8. joulukuuta 2020

Pientä puuhaa

Meillä on ollut pieni remonttitauko. Suvun pienimmät ovat viettäneet juhliaan viikonloppuisin. Mutta ihan tekemättöminä emme ole olleet vaan ollaan puuhailtu kaikkea pientä. 

Puhdistettiin ja siivottiin sisäseinän 
kivijalka ja lisättiin sinne puutavaraa.

Käytettiin Huntonin eristettä.

Kivijalan ja puutavaran väliin 
laitettiin sokkelikaista.

Paikat siistiintyy pikkuhiljaa.

Tämäkin tuuletusputki oli 
tukkeentunut purusta ja mullasta.


Ennen Huntonia laitettiin tervapaperi.

Pönttöuunin valu oli hieman murentunut.
Tuettiin rakennelmaa täyttämällä kaikki kolot kuivabetonilla.



Kävin läpi kaikki kissanluukut jyrsijäverkon kanssa.

Löydettiin myös piilossa ollut kissanluukku.

Ja löydettiin myös kissa.

Ja tässä taapelissa lattian runkopuuta. 


Aloitin putsaamaan lattialankkuja.
Imuroin ne teollisuusimurilla,
 irrotin naulat, 
ja harjasin sivut
 metalliharjalla ja skrapalla.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...