tiistai 30. heinäkuuta 2019

Kesäisiä muistoja

Tänä kesänä puutarha jäi vähemmälle huomiolle. Aika kului sisätiloissa rempaten. Silti kerkesin ikuistaa tämän kesän muistot kameran linssille. Ehkä ensi kesänä voisi raivata ja siistiä kasvustoa. Ajettiin kuitenkin nurmikko säännöllisesti ja trimmattiin talon nurkkapielet huolellisesti, että käärmeet pysyisivät poissa. Vai pysyivätkö sittenkään?

Pioni puhkesi taas kukkaan kauniisti.






Pääskyt palasivat pesimään räystään alle.

Ja palasi jotain muutakin! Tämä iljettävä otus asustelee nurkalla kivijalassa olevassa kolossaan. Se pitäisi kyllä häätää sieltä pois! Ja ne tulevat etupihalle myös! Viime kesänä keräsin marjat rohkeasti herukkapuskista. Mutta nyt kun näin, että se luikerteli myös sinne, aloin empimään, että onko sinne menemistä. Ja antaisikohan vain lintujen syödä herukat parempiin suihin?

Sateenkaaren päässä..




Piha on heinittynyt, mutta siellä on myös paljon kauniita perennoja ja luonnon kukkia. Miten ihmeessä saan kitkettyä rikkakasvit ja heinät pois, ettei tarvitsisi vahingossa poistaa näitä hienoja kukkia? Omenapuiden allakin kasvaa paljon kukkasia, mutta ne pitäisi sieltä kuitenkin siirtää johonkin muualle. Siinäpä riittää vielä hommaa tuleville kesille.

tiistai 23. heinäkuuta 2019

Tiskikaappi maalattuna

Emmin täällä aiemmassa kirjoituksesani, että minkäväriseksi maalaisin tiskikaapin. Valitsin siihen kaksi eri harmaan sävyä. Vetimet ja reunat tummemmalla ja kaapin ovet vaaleammalla maalilla. Tuunattiin kaappia Ikean jauholokerikolla, jonka ostin kirpputorilta. Näitä jauholokerikkoja ei enää Ikeasta saa, joten tuurilla niitä voi löytää käytettynä kirpputoreilta tai Tori.fi:stä. Kävin eilen hakemassa Tori.fi:stä bongaamani toisen jauholokerikon tämän aikaisemman lokerikon oikealle puolelle. Se pitää myös maalata etureunoiltaan harmaaksi. Kummankin lokerikon päätyihin tulee valelistat, että kokonaisuus näyttäisi ehjemmältä. Jokin tämän lokerikon suosiosta kertoo, kun sen myyjä kertoi, että samana päivänä siitä oli tullut ainakin viisi kyselyä. Kun sain lokerikon autooni, huokaisin helpotuksesta. Sain kun sainkin koko kaapin leveydeltä lokerikkoja tuohon alareunaan!




Tässä kuvia maalaamattomasta tiskikaapista.
Putsasin sen alkuun kristallisoodalla.

Hiotiin pohja sileäksi, sillä vanhassa kaapissa luonnollisesti
on kolhuja ja maali jo hilseillyt.
Hyvä pohjatyö on kaiken A ja O!

Maalien alta paljastui osa kaapin värihistoriaa.

Irrotin vetimet ja hioin ja maalasin ne huolella.

Verstaana toimi navettavaja.

Tuotiin talolle myös alakaappi. Niin kuin arvelinkin, se ei toimi tässä nurkassa, koska sähköliesi on suoraan kaappien edessä, eikä niiden ovia saa auki. Joten tähän alas joutuu hankkimaan tai tekemään itse jonkinlaisen kulmakaapin. 

perjantai 19. heinäkuuta 2019

Kylpyhuoneremontti osa 6

Saatiin kylppäri paperoitua ja teipattua parin päivän aikana. Tämä pari viikkoa on tullut melkein asuttua siellä. Kyllä me välillä ollaan tehty ihan muutakin hommaa. Nyt ollaan päästy siihen pisteeseen, että kylppäri odottelee paneeleita. Ja me alamme pohtimaan, millainen lattiamateriaali sinne tulee. 


Leikattiin paperi lattialla lankun päällä.

Käytettiin höyrynsulkuteippiä, joka oli erittäin tarttuvaa.
Saksetkin oli tahmeat, kun teipin reunoista irtautui liima-ainetta.

Aloitettiin paperoiminen nurkista - sekä ylhäältä että alhaalta.


Sähköjohtojen läpiviennit piti teipata huolellisesti.




Kattoon ollaan saatu jo suikale paperia.

Tässä valmistuu teippipaloja niittien päälle.




Paperit limitettiin 20 cm:n matkalta toistensa päälle.
Tässä kuva katon limityksestä.






Muurin kohta käsitellään vielä paremmin,
kunhan siihen on laitettu uusi tasoite.


Karmien kohdat teippaillaan vielä myöhemmin huolellisesti.







Niittien päälle laitettiin teippi,
ettei niiden kohdalta pääsisi pihaustakaan ilmavirtaa.


Paperi on verkkovahvistettu. Se oli helppo asentaa.
Eikä myöskään repeillyt, joten sitä oli helppo käsitellä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...