tiistai 23. heinäkuuta 2019

Tiskikaappi maalattuna

Emmin täällä aiemmassa kirjoituksesani, että minkäväriseksi maalaisin tiskikaapin. Valitsin siihen kaksi eri harmaan sävyä. Vetimet ja reunat tummemmalla ja kaapin ovet vaaleammalla maalilla. Tuunattiin kaappia Ikean jauholokerikolla, jonka ostin kirpputorilta. Näitä jauholokerikkoja ei enää Ikeasta saa, joten tuurilla niitä voi löytää käytettynä kirpputoreilta tai Tori.fi:stä. Kävin eilen hakemassa Tori.fi:stä bongaamani toisen jauholokerikon tämän aikaisemman lokerikon oikealle puolelle. Se pitää myös maalata etureunoiltaan harmaaksi. Kummankin lokerikon päätyihin tulee valelistat, että kokonaisuus näyttäisi ehjemmältä. Jokin tämän lokerikon suosiosta kertoo, kun sen myyjä kertoi, että samana päivänä siitä oli tullut ainakin viisi kyselyä. Kun sain lokerikon autooni, huokaisin helpotuksesta. Sain kun sainkin koko kaapin leveydeltä lokerikkoja tuohon alareunaan!




Tässä kuvia maalaamattomasta tiskikaapista.
Putsasin sen alkuun kristallisoodalla.

Hiotiin pohja sileäksi, sillä vanhassa kaapissa luonnollisesti
on kolhuja ja maali jo hilseillyt.
Hyvä pohjatyö on kaiken A ja O!

Maalien alta paljastui osa kaapin värihistoriaa.

Irrotin vetimet ja hioin ja maalasin ne huolella.

Verstaana toimi navettavaja.

Tuotiin talolle myös alakaappi. Niin kuin arvelinkin, se ei toimi tässä nurkassa, koska sähköliesi on suoraan kaappien edessä, eikä niiden ovia saa auki. Joten tähän alas joutuu hankkimaan tai tekemään itse jonkinlaisen kulmakaapin. 

2 kommenttia:

  1. Tiedätkö, mulla on mökin vajassa maannut liki 20 v 'korkkaamaton' tuommoinen lokerikko! Ei sopinutkaan meille, liian leveä. Voisitko kertoa, mitä sellaisesta maksetaan. Mielelläni myisin sen tarvitsevalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä Ikean on myyty 30 eurosta ylöspäin, mutta voisin kuvitella, että sinun lokerikko voisi olla hintavampikin. Vanhempia olen nähnyt 100-200€ väliltä.

      Poista

Kiva kun jätät viestiä! Tarkistan kuitenkin viestit, joten maltathan odottaa, että ne näkyvät kommenttikentässä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...