maanantai 28. syyskuuta 2020

Kamarin purkua

Innostuttiin viikonloppuna purkamaan kamarin seinistä pinkopahvit ja tapetit. Tämä huone remontoidaan perinteitä kunnioittaen hengittävin materiaalein, joten lasivilla sai nyt lähteä seinän välistä. 

Ostin kamariin valmiiksi jo tuolit,
jotka tulevat samantyylisen pöydän
ympärille. 

Salin lankut on jykevät
ja ne olisi tarkoitus nostaa 
ylös ehjinä

Huoneessa on valoisaa useiden
ikkunoiden ansiosta, mutta
siellä on myös kivan hämyinen 
tunnelma iltapäivisin. Auringon
valo tulvii ikkunoista tunnelmallisesti. 

Saapa nähdä saadaanko 
lankut irrotettua siististi ylös. 
Ne putsataan ja hiotaan 
ja lopuksi asetellaan 
takaisin paikoilleen. 

Lattia on vajonnut toisesta päästä. 
Siellä on jotain pielessä. 
Se nähdään, kun lattia avataan. 






Ukkonen on joskus tehnyt tuhojaan. 

Pönttöuunin toiminnasta 
meillä ei ole vielä mitään tietoa. 

Monenlaista viritystä oli asennettu.. 

Kaikkialta ei löytynytkään hirttä. 



Seinät oli kuorrutettu lasivillalla. 
Oli erittäin kutisevaa hommaa. 
Suurin osa villoista oli siistejä, 
osassa vähän mustumaa. 
Myös hiiret olivat pitäneet 
juhliaan seinien välissä. 

Seinällä oli kolme kerrosta tapettia. 
Yhdessä kiva kapoinen boordi. 

Oli arvattavissa,
että ikkunan alla hirsi olisi
pehmeää,
jonka tihkunut vesi 
on pehmittänyt. 

Tuuletettiin huonetta koko päivän. 

Hirsien välistä löytyi sammalta. 
Myös pellavarivettä on käytetty. 

Ikkunan ympärille vaihdetaan
villojen tilalle pellavarivettä. 


Tila on lohkottu kantatilastaan vuonna
1850. Hirret on kuljetettu paikalleen. 
Vasta nyt aloin uskoa, että ne on vanhoja. 
Osassa näkyi punamultaa, joten 
nämä hirret on joskus ollut
jonkun talon ulkoseinä.

 Hienoin tapetti on tämä 
tummanpuhuva tapetti kultaisin
kukkakuvioin. 


Kammaria on koristanut tämä 
hieno gobeliini. Se ripustetaan
takaisin seinälle remontin valmistuttua. 

Ennenaikaan on eristeenä ja 
tuulensuojana käytetty monenmoista. 

Aion jättää vanhoja tapettikerrostumia
seinän väliin seuraaville sukupolville. 



Heiteltiin remonttijätettä ikkunasta. 
Kuljetettiin ne peräkärryllä pois 

Tämänkin tapetin valmistaja selvisi. 
Voi miten ihanaa olisi, jos tätä 
löytyisi vielä jostain!






Komiaa ja jykevää on hirsi! 

Seuraavaksi avaamme lattian ja
 jännäämme mitä sen alla on.
Toivotaan, että ei ainakaan lasivillaa! 

7 kommenttia:

  1. Hei, olisiko oven vieressä ollut pari ovi?

    VastaaPoista
  2. Hei, olisiko oven vieressä ollut pari ovi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuumittiin ihan samaa, että siihen on varmaan jossain vaiheessa ovi vaihdettu..

      Poista
  3. Ompa upea vanha maalaistalo ja niin tunnelmallinen! Kiva, että aiotte pitää alkuperäiset lattialaudat. Asuin lapsuuden myös samanlaisessa vanhassa hirsitalossa - tätä edelleen lämmöllä muistellen.
    Meillä on alkamassa kaivinkoneurakoinnit ja puutarhan kuntoon laittaminen ensi keväänä. Odotan jo innolla että pääsen istuttelemaan kaikkea mieleistä omaan puutarhaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Uskon että tästä tulee ihan kiva - kunhan suurimmat työt on tehty..

      Poista
  4. Upeat nuo vanhat tapetit! Tapettikerrostumien paljastuminen kyllä kertoo paljon talon elämästä. Meilläkin päässyt talomme päärakennuksen terassi täällä Helsinkin seudulla jo aika pahastikin vajoamaan ja se pitää varmaankin lähivuosina oikaista. Toivotaan, että tuo teidän pönttöuuni muuten on toimintakunnossa, ne on ihania.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä hienot tapetit. Niitä jätetään jälkipolville ihailtaviksi seinän väliin. Ja otin itsellekin talteen. Pönttöuuni on tosiaan vielä arvoitus, mutta kohta selviää sen kohtalo.

      Poista

Kiva kun jätät viestiä! Tarkistan kuitenkin viestit, joten maltathan odottaa, että ne näkyvät kommenttikentässä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...