tiistai 14. elokuuta 2018

Talonpoikaispöydän kunnostus

Viikonloppu vierähti vanhan pöydän kunnostuksessa. Navetasta löytyi tämä vanha komistus. Joku olisi sille voinut näyttää roviota, mutta näin siinä vielä kunnostuksen mahdollisuuden.

 



Jalat siitä oli kärsineet, mutta sahattiin huonot osat pois.



Alta paljastui vielä ihan tervettä puuta, niin kuin arvelimmekin. 

Ullakolta löytyi muutama patinoitunut laudanpätkä,
 jotka pystyi käyttämään pöydän kanneksi.

Joku on aikoinaan piirustellut pöydän alle.
Siihen aikaan käytössä on ollut vinttikaivot,
kun sellainen näkyy olevan piirrettynä talon viereen.

  Vanha laatikko löytyi aitasta ja kävi kuin kävikin pöydässä
olevaan aukkoon.

Pesin laatikon tolulla ja juuriharjalla.
Tässä laatikon kannessa on vielä pinttynyttä likaa pinnassa.

Vanhan vanerin ja ohkaiset laudat jouduttiin laittamaan pois.
Tilalle vaihdetaan uusi vaneripohja.

Siinä pari laudanpätkää putsattuna ja kuurattuna kuivuu.

Pöytä on ollut alunperin tuollainen ruskea.
Maali oli jotain vesiliukoista, vanhaa punamultamaalin
tapaista, joka liukeni pesemällä pois.

Pesin pöydän kidesoodalla. Se poisti sopivasti vanhan vaalean
maalin, jonka pystyi vain kaapimaan lastalla pois.
Halusin kuitenkin jättää pöytään näkyviin siistit
maalikerrokset uuden 
maalikerroksen alle muistoksi  pöydän historiasta.

Sahattiin lankut sopivan kokoisiksi pätkiksi.

Ja kannettiin pöytä tupahan.


Lankkujen päädyt vahaan vielä jollain tummemmalla vahalla.


Ja ehkäpä saatan maalata jalatkin vielä harmaaksi tai samalla sävyllä
 kuin mikä siinä nytkin on. Tai sitten annan olla näin hetken aikaa ainakin.

2 kommenttia:

Kiva kun jätät viestiä! Tarkistan kuitenkin viestit, joten maltathan odottaa, että ne näkyvät kommenttikentässä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...